Saarijärven alueen tilat ja toiminnot

 

Kokoontumis- ja toimistotilat

Saarijärven seurakuntatoimisto ja seurakuntatalo ovat samaa rakennuskokonaisuutta osoitteessa Urheilutie 5, Saarijärvi. Seurakuntatoimiston rakennuksesta löytyvät myös useimpien työntekijöiden toimistot. 

Seurakuntatalon sivulla rannassa on Mansikkalan leikkipuisto sekä Mansikkaniemen pappila. Usein sieltä suunnalta kantautuukin iloisia kiljahduksia, kun lapset leikkivät puistossa ja nuoret kokoontuvat Pappilassa. Pappilassa kokoontuu myös monia diakoniatyön ryhmiä. 

Kirkot, kappelit ja hautausmaat

Saarijärven kirkko sijaitsee lähellä seurakuntataloa osoitteessa Paavontie 8. 
Kirkon ympärillä on kirkohautausmaa ja pienen matkan päässä keskustassa on Läntinen hautausmaa. 

Kolkanlahden hautausmaan yhteydessä on Kolkanlahden siunauskappeli. 

Leirikeskus Mellikka 

Leirit ja retket tapahtuvat usein omassa leirikeskuksessamme Mellikassa, joka sijaitsee Kolkanlahdessa, noin 12 kilometrin päässä Saarijärven keskustasta. 

Tiloihin ja paikkoihin pääset tutustumaan paremmin alla olevasta listauksesta.