Saarijärven seurakunta - kuusi yhdessä
Vuonna 2007 toteutuneessa seurakuntaliitoksessa Kannonkosken, Kivijärven ja Pylkönmäen seurakunnat liitettiin Saarijärven seurakuntaan kappeliseurakunniksi. Samana vuonna Pylkönmäki myös kuntana liittyi Saarijärveen. Kannonkoski ja Kivijärvi ovat edelleen kuntina itsenäisiä.
Vuonna 2022 toisessa seurakuntaliitoksessa Karstulan ja Kyyjärven seurakunnat liitettiin Saarijärven seurakuntaan kappeliseurakunniksi.
Jokaisessa kappeliseurakunnassa on säilynyt jotakin omaleimaista. Jumalanpalvelukset ja seurakunnan viikkotoiminta kutsuvat edelleen kotikirkkoon tai seurakuntatalolle.
Kivijärven ja Kannonkosken alueella toimii seurakuntapastori Antti Mäkinen ja kanttorina Sanna Linna. Suntio Anu Poikonen toimii niin ikään sekä Kannonkosken että Kivijärven alueella.
Pylkönmäen alueen pappina toimii Mervi Sahinaho ja kanttorina Satu Uusisalo. Suntio Veli Siltasalmi kaivaa edelleen haudat käsin Pylkönmäen hautausmaalle.
Karstulan alueella toimii seurakuntapastori Olli-Pekka Kaukometsä ja kanttorina Jouni Mäkinen, hän on myös kanttorina Kyyjärvellä. Suntiona Tuula Leppänen.
Kyyjärven alueella toimii seurakuntapastori Tuula Laitinen, suntiona Juha Humalajoki.
Koko seurakunnan kirkkoherra Jarmo Autonen työskentelee pääasiassa Saarijärven alueella, mutta käy pitämässä jumalanpalveluksia myös kappeleissa. Saarijärven alueen pappi ja koko seurakunnan kasvatustyöstä vastaava kappalainen on Heidi Pasanen. Kanttori Hanna Rahkonen vastaa Saarijärven musiikkitoiminnasta ja suntiona toimii Pia Rantala.
Kasvatustyön ammattilaiset, lastenohjaajat Taija Kauppinen, Päivi Hirvensalo ja Sanna Poikonen sekä nuorisotyönohjaajat Katariina Kompuinen, Saara Savolainen ja Roosa Vainikainen liikkuvat koko laajan seurakunnan alueella.
Hallinto on keskittynyt Saarijärvelle, missä tapahtuu myös seurakuntatoimistossa asiointi. Talousjohtaja Emilia Jalomäki on tavattavissa Saarijärven toimistolla. Seurakuntatoimisto ja hautausmaatoimisto sijaitsevat Saarijärvellä ja ovat avoinna ma-ti ja to-pe 8-12 koko seurakunnan aluetta palvellen, keskiviikkoisin suljettu. Puhelimen päässä ja tiskin takana palvelevat Sari Tarvainen sekä Leena Lamminen-Sorsa.
Seurakuntien omilta sivuilta löydät paikallisia tapahtumia, tiloja sekä alueen työntekijöiden yhteystiedot. Tervetuloa tutustumaan!