Rippikoulu

Tervetuloa elämäsi seikkailuun!

Rippikoulu on evankelis-luterilaisen kirkon kasteopetusta. Riparilla voit pohtia yhdessä muiden kanssa elämään, ihmisyyteen ja uskoon liittyviä asioita. Samalla tutustut sen kirkon uskoon, johon sinut kasteessa liitettiin.

Yleensä rippikoulu käydään sinä vuonna, kun täytetään 15 vuotta. Suomalaisista 15-vuotiaista nuorista rippikoulun käy vuosittain suurin osa. Rippikoulun voi käydä myös vanhempana esimerkiksi luokkakavereiden kanssa samana vuonna.

Rippikoulun kesto on noin puoli vuotta ja se koostuu oman seurakunnan toimintaan osallistumisesta (tutustumis- tai ennakkojakso) sekä leiri- tai päiväkoulujaksosta (intensiivijakso). Rippikoulu on mahdollista suorittaa myös yksityisesti. Rippikouluun ovat tervetulleita myös kirkkoon kuulumattomat. Riparin käyminen ei velvoita liittymään kirkkoon tai käymään kasteella. Kaste ja kirkkoon liittyminen ovat kuitenkin konfirmaation edellytys. 

Vinkkejä rippijuhlien järjestämiseen ja lisätietoja konfirmaatiosta löydät osiosta perhejuhlat - rippijuhlat eli täältä!

Nuorten tapahtumien ajankohdat ja muuta tietoa nuorten toiminnasta löydät "Nuorille"-välilehden tapahtumakalenterista eli täältä. 

 

Rippikouluilmoittautuminen alkaa syyskuussa!

Syyskuun aikana nuorisotyönohjaajamme vierailevat kaikissa 8-luokissa uskonnontunnilla kertomassa rippikoulusta ja rippikouluilmoittautumisesta. Seurakunnan jäsenille on lähetetty postissa ennakkotietovihkonen, jonka voit ladata myös alta PDF-tiedostona. 

Vanhempien rippikouluwebinaari järjestetään ke 2.9. klo 18 Teams-yhteydellä. Linkki tapahtumaan (Teams).

Rippikoulun ennakkomateriaali (PDF). 

HUOMIO: kotiin lähetetyssä materiaalissa Mellikka 2 ja Mellikka 3 -leirien konfirmaatiokirkot  olivat lipsahtaneet väärinpäin! Ladattavassa versiossa oikea tieto eli Mellikka 3 -rippikoululeirin konfirmaatio on Kivijärven kirkossa 18.7.2027. Heidi-pappi nostaa tästä kädet virheen merkiksi! 

 

Ryhmähalaus leirikeskuksen aulassa.
Pallopeli leirikeskuksen pihassa. Kuvassa nuoria ja nuorisotyönohjaaja Marko.

Seurakuntamme rippikoulut 2027

 

Hiihtoloma 28.2.-6.3.2027
konfirmaatio Saarijärven kirkossa 30.5.2027 
 

Mellikka I 14.-20.6.2027
konfirmaatio Saarijärven kirkossa 27.6.2027 
 

Mellikka II 1.-7.7.2027
konfirmaatio Saarijärven kirkossa 11.7.2027
 

Mellikka III 8.-14.7.2027
konfirmaatio Kivijärven kirkossa 18.7.2027 
 

Mellikka IV 15.-21.7.2027
konfirmaatio Saarijärven kirkossa 25.7.2027 
 

Päiväripari 2.-6.8.2027, Saarijärven srk-talo
konfirmaatio Saarijärven kirkossa 8.8.2027  
 

Piispalan Sporttiripari 7.-13.6.
(10 paikkaa Saarijärven srk-alueelta tuleville)
Konfirmaatio Kannonkosken kirkossa 13.6.2027.

 

Mellikka on Saarijärven seurakunnan leirikeskus.
Osoite: Muittarintie 1108a, 43250 Kolkanlahti

Ota yhteyttä

Kappalainen, nuoriso- ja rippikoulutyö
Saarijärven alue

Yhteyshenkilö: paikallislehtien hartauskirjoitukset, jumalapalvelusstriimaukset, talvikauden kirkkokahvit, koulukirkot.

Nuorisotyönohjaaja, rippikoulu- ja nuorisotyö

Poissa työstä 1.-30.9.2026

Nuorisotyönohjaaja
Saarijärven seurakunta

75 %, vapaalla 1 viikon kuukaudessa

Nuorisotyönohjaaja, varhaisnuorisotyö
Saarijärven seurakunta