Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Sympaattinen kylän keskipiste, Pylkönmäen kirkko, kutsuu jumalanpalvelukseen klo 13 noin joka toinen sunnuntai.
Jumalan palvelus on kuukauden toisena ja neljäntenä sunnuntaina. Talvikaudella joulusta pääsiäiseen jumalanpalvelukset vietetään viereisessä seurakuntatalossa. Kesäaikaan (kesä-elokuussa) jumalanpalvelus alkaa klo 19.
Pylkönmäen erämaiden asuttaminen alkoi 1560-luvulla. 1800-luvulla väestön kasvu nopeutui ja seudulle alettiin toivoa omaa kirkkoa. Kirkkomatka Saarijärvelle ja Karstulaan oli ajan kulkuyhteyksillä pitkä. Lupa oman rukoushuoneen eli kirkon rakentamiseksi heltisi ja Jaakko Kuorikosken suunnittelema kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1864.
Kirkosta haluttiin säästäväisyyssyistä äärimmäisen yksinkertainen ja seurakunnan tarpeisiin riittävä Herran huone. Kirkko rakennettiin pitkälti talkoovoimin ja lahjoituksin. Rahaa ei tarvittu juuri muuhun kuin Kuorikosken palkkaan.
Paikallisen talollisen Taavetti Pajusen veistämä kirkon saarnastuoli, samoin kuin kirkon eteisessä oleva vaivaisukko, kuuluvat kirkon alkuperäiseen esineistöön.
Vuonna 1926 kirkon korjauspiirustukset tilattiin nuorelta, vasta 28-vuotiaalta arkkitehti Alvar Aallolta. Aallon suunnitelman mukaan seiniin luotiin puinen pystyvuoraus ja kirkon tornin huippu madallettiin. Kirkon torniin laitettiin ristin sijaan kukko. Aallon luomuksia ensin hieman hämmästeltiin. Sisätiloiltaan kirkosta tuli kuitenkin "ihmeen ihana" ja ulkoasuunkin totuttiin.
Matias Annalan vuonna 1941 maalaama alttaritaulu kuvaa Jeesuksen muistoateriaa, pyhää ehtoollista.
Vuonna 1952 taidemaalari Urho Lehtinen uudisti kirkon väritystä. Hän maalasi alttaritaulun molemmille puolille kuva-aihelmat. Toisessa Jeesus siunaa lapsia ja toisessa Jeesus siunaa leivät ja kalat. Erkki Kantosen ja Niilo Hartikaisen suunnittelemassa korjauksessa vuonna 1968 Lehtisen maalaukset jätettiin mäntypaneloinnin alle ja ovat siellä yhä tänä päivänä.
Pylkönmäen kirkon 150-vuotisjuhlaa vietettiin syksyllä 2014.
Pysäköintipaikka on viereisen seurakuntatalon edessä.
0401534736 Seurakuntatoimisto, ma-ti, to-pe klo 9-12.
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
Keskustie 40, 43440 Pylkönmäki
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä