Monipuolista toimintaa kaiken ikäsille 

Seurakunnan toiminta on kaikille avointa. Joissakin toimintamuodoissa voi olla ennakkoilmoittautuminen tai toiminta on kohdennettu erikseen mainitusti esim. jollekin ikäryhmälle.

Tervetuloa hakemaan eväitä omaan henkiseen ja hengelliseen kasvuun, toimimaan, tekemään, osallistumaan tai hiljentymään yhdessä toisten kanssa. Tarkempaa tietoa tarjonnasta löydät näiltä sivuilta. Jos mielekästä puuhaa ja olemista ei löydy, ota rohkeasti yhteyttä työntekijöihin - voit itsekin olla toteuttamassa jotain uutta.

Perhekerho joka toinen tiistai kirkon alakerran päiväkerhotilassa klo 10. 

Donkkis (alakouluikäisille) tarkoitettu kerho kerran kuukaudessa seurakuntasalissa, sunnuntaisin klo 16,30. Donkkiksessa on toimintapisteitä, arvontaa, pientä herkuttelua ja yhteinen hartaus Raamatunkertomuksen äärellä.

Seurakuntakerho seurakuntasalissa parittomilla viikoilla torstaisin klo 12.
Lähetyksen käsityöpiiri seurakuntasalissa parittomilla viikoilla maanantaisin klo 10.
Kivirannan vanhainkodin hartaudet keskiviikkoisin klo 14.30.
Kirkkokuoron harjoitukset keskiviikkoisin klo 15.30
Uusia laulajia otetaan aina mukaan, kanttoriin voi ottaa yhteyttä, jos laulattaa.
Raamattupiiri kokoontuu seurakuntasalissa parillisilla viikoilla maanantaisin klo 18.

Rukouspiiri kokoontuu kerran kuukaudessa seurakuntasalissa keskiviikkoisin klo 18.

 

Tule leikkimään. Lastenkirkko
Kuva uruista

Koe tai tee itse kanssamme musiikkia

Musiikki voi kertoa sen, mitä emme osaa sanoiksi pukea. Se soi elämämme käännekohdissa, ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Musiikki elävöittää seurakunnan arkea niin tapahtumissa kuin kerhoissa. Laulaen ja soittaen välitämme ilosanomaa, ylistämme ja rukoilemme. Musiikki auttaa hiljentymään ja tuo lohtua suruun.

Jos sinulla on ideoita ja toiveita, ota rohkeasti yhteyttä kanttori Jouni Mäkiseen puh. 0400 934 154 tai jouni.makinen@evl.fi

Tule mukaan toteuttamaan jumalanpalveluselämää

Tänä vuonna (2026) sunnuntain jumalanpalvelukset Kyyjärven kirkossa ovat klo 14 kolmena viikonloppuna kuukaudessa.

Kiinnostaisiko sinua

  • lukea raamatuntekstejä
  • laulaa ja/tai soittaa musiikkiryhmissä
  • lausua tervetulosanat
  • kerätä kolehtia.
  • laittaa kirkkokahveja

Ota yhteyttä ja kerro, miten haluat olla mukana osallistumassa!