Kansainvälinen diakonia 

Saarijärven seurakunta tekee kansainvälistä diakoniatyötä tukemalla Kirkon ulkomaanavun toimintaan. Toimintamuotoja ovat mm. Yhteisvastuukeräys, Naisten Pankin tapahtumat ja kehitysmaatavaroiden myynti seurakuntatalon aulassa olevasta vitriinistä.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) toimii yli 30 maassa, siellä missä hätä on suurin. KUA tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Ulkomaanapu on ulkoministeriön kumppanuusjärjestö ja osa kirkkojen kansainvälistä avustusverkostoa.

Tavoitteena pysyvä muutos

Pysyvä muutos voi syntyä vain pitkäjänteisessä yhteistyössä paikallisten yhteisöjen ja ihmisten kanssa. Me sitoudumme tekemään työtä, kunnes avun tarpeessa olevat ihmiset pystyvät itse hankkimaan toimeentulonsa ja tyydyttämään perustarpeensa.

Ihmisoikeuksien puolesta, köyhyyttä vastaan

Köyhyyden vähentäminen edellyttää rauhaa ja ihmis-
oikeuksientoteutumista. Teemme hankkeissamme aina työtä
näiden molempien toteutumisen puolesta.

Rohkaisemme kaikkia suomalaisia osallistumaan keskusteluun ja vaikuttamaan rakenteisiin, jotka aiheuttavat köyhyyttä, väkivaltaa ja ihmisoikeusloukkauksia.

Lue lisää Kirkon Ulkomaanavun kotisivuilta.