Tule mukaan Kivijärvellä!

Kivijärven kappeliseurakunta on omaleimainen ja virkeä yhteisö, jossa on toimintaa niin lapsille kuin aikuisille.

Näillä sivuilla esitellään Kivijärven kerhoja ja ryhmiä. Toivomme, että löydät oman paikkasi seurakunnan elämässä!

Toimintaa aikuisille Kivijärven kappeliseurakunnassa

Kivijärven kappeliseurakunnassa on aktiivista seurakuntakerhotoimintaa ja muuta mukavaa yhdessäoloa!

Jumalanpalvelus

Kirkossa vietettävä jumalanpalvelus on kappeliseurakunnan keskeisin tilaisuus, jossa meitä palvellaan Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Jumalanpalvelukset pidetään sunnuntaisin ja suurina juhlapyhinä vuonna 2018 klo 14. Jumalanpalveluksissa on runsaasti tehtäviä myös seurakuntalaisille. Kiinnostuksesta jumalanpalvelusavustukseen voi kertoa Timo-papille.

Seurakuntakerho

Seurakuntakerho kokoontuu parillisten viikkojen keskiviikkoina seurakuntatalolla klo 12-14. Ohjelmassa on vierailijoita, yhteislaulua, pientä jumppaa, arvontaa ja kahvit (3 euroa). Lisäksi seurakuntakerho lähtee toisinaan retkelle, kesällä pidemmällekin!

Seurakuntakerho on erityisesti ikäihmisille tarkoitettu kerho yhdessäolon merkeissä.

Lisäksi aikuisille on tarjolla seuroja, hartaushetkiä sekä erilaisia tapahtumia ja retkiä. Ilonpäivä ikäihmisille järjestetään syksyisin.

Diakonia

Diakoniatyö järjestää suuren EU-ruokajakelun kahdesti vuodessa ja omaishoitajille pidetään kahvihetkiä kerran kuukaudessa yhdessä SPR:n kanssa. Seurakunnan vapaaehtoistoimijoille järjestetään tapaamisia ja virkistysretkiä.

Lisäksi diakoniatyö järjestää Kivijärvellä Yhteisvastuutapahtuman, joulumyyjäiset, diakonialauluiltoja, yhteissyntymäpäiväjuhlat ja muita tapahtumia. Diakoni tekee myös koti- ja syntymäpäiväkäyntejä.

Diakoniatyössä on paljon mahdollisuuksia myös seurakuntalaisille tulla mukaan. Löydä oma paikkasi!

Diakoni Mirja Salo päivystää Kivijärven seurakuntatalolla parillisten viikkojen keskiviikkoina klo 10-11.30. Vastaanotolle voi saapua ilman ajanvarausta. Muina aikoina tapaaminen sopimuksen mukaan.

 

Lapsille ja lapsiperheille

Päiväkerho keskiviikkoisin klo 13-15 seurakuntatalolla.

Kivijärven päiväkerhoa ohjaa lastenohjaaja Päivi Hirvensalo.
Päiväkerho on tarkoitettu 4-5 -vuotiaille lapsille. Päiväkerho tukee kokonaisvaltaisesti lapsen kasvua ja kehitystä. Samalla se tarjoaa kristillistä kasvatusta ja tukee kotien kasvatustyötä. Päiväkerhoryhmään ilmoittaudutaan ennakkoon ja kerhosta peritään pieni kausimaksu.

Kivijärven kirkossa järjestetään hiljaisella viikolla kerronnallinen pääsiäishartaus, joka sopii erityisesti lapsiperheille. Kevään aikana Kivijärvellä järjestetään myös perhejumalanpalvelus. Kivijärven lapset ja perheet ovat tervetulleita mukaan kaikille seurakuntamme järjestämille yhteisille retkille ja leireille.

 

Kivijärven kirkkokuoro

Kivijärven kirkkokuoro on sekakuoro, joka avustaa jumalanpalveluksissa ja muissa musiikkitilaisuuksissa.

Kivijärven kirkkokuoro harjoittelee Kivijärven seurakuntatalolla keskiviikkoiltaisin. Joka toinen viikko mukana harjoituksissa on kanttori.

Kuoro järjestää virsikahvilan muutaman kerran kaudessa - tervetuloa mukaan!

Kuoronjohtajan toimii kanttori Sanna Linna.